sunnuntai 21. elokuuta 2011

messut osa 2

Tänään taas Turun messuilla. Alku näytti lupaavalta, menin etukäteen leikittämään sitä kehään ja se oli ihan täysillä  mukana eikä ottanut mistään häiriötä. Itse esityksen aikana Nova oli kuitenkin tosi hämillään, linnut huusivat minkä pystyivät ja niitä piti taas vilkuilla. Kaikki saatiin kuitenkin tehtyä, mutta välillä oli kontaktin kanssa vaikeuksia. Esityksen jälkeen kävin vielä muutamaan kertaan temputtamassa ja leikittämässä novaa kehässä, ja se oli taas täysillä mukana. Ulkoalue ei tänään tuottanut suuria vaikeuksia, mutta ammuntaakaan ei ollut tänään.


Nova on kyllä maailman paras koiramyönteisyyden kasvattaja messuilla! Ei voisi kertakaikkiaan paremmin käyttäytyä, ja minä jos joku olen koiran käytöksestä ylitarkka. Siellä se oli rauhallisena väenpaljoudessa vapaana ja mielellään ihmisten rapsuteltavissa ja lapset saivat halia sitä. Jos puhuin sille, se kuunteli ihan heti, tuijotti silmiin ja teki kaiken mitä pyysin. Arimmatkin uskaltautuivat luokse kun Nova makasi pää maassa liimattuna. Jos kukaan ei silitellyt sitä, se nukkui mun jaloissa. 


Eilisilta ja alkuyö meni suriessa ja itkiessä Novan vireongelman vuoksi, että mä olen pilannut koiran. Mietin ja mietin seuraamisongelmaa ja yleistä virettä. Siihenköhän se sitten menee, että sen kanssa ei treenata kuin max muutaman kerran viikossa ja lyhyesti ja niistäkin toinen treenikerta pelkkää leikkimistä. Kaikki olisi hyvin, jos me treenattaisiin kerran viikossa ja muut ajat se saisi olla kotikoirana ja kulkea mukana. Siihenhän se olisi enemmän kuin ihanteellinen. Mutta kun mä tykkäisin tehdä sen kanssa paljon enemmänkin kuin kerran viikossa ja yleensä tuonrotuinen nyt olisi kanssani samaa mieltä. En mä halua tällaistakaan etten mä voi suunnilleen puhuakaan koiralleni mitään tai ottaa sitä enää mihinkään mukaan, että se sitten voisi seuraavan illan treeneissä jaksaa tehdä edes jotain.


Olen todella yrittänyt tehdä treeneistä motivoivia ja yllätyksellisiä, perusasentoja ja käännöksiä voidaan tehdä sohvan tai sängyn päällä, siis mitä nyt vaan ikinä mieleen tulee niin ollaan varmasti tehty ja eri asioista palkattu. Seuraamisessa saa välillä lähteä kiertämään puuta tai seurautan jostain vaikeasta paikasta että sen tarvii keskittyä. Seuraamisesta muutenkin, että niissä treenit olen yrittänyt tehdä silloin kun Nova on kaikkein innokkaimmillaan ja sitten siitä paljon käännöksiä ja eri asioita sisältäviä lyhyitä seuraamisia hyvällä palkalla. Mutta ei niin ei.... Sen tiedän, etten ole vaikeuttanut treenejä tarpeeksi, mutta miten voin vaikeuttaa jos helpommatkaan asiat ei onnistu hyvin. 


Tiedän miljoona asiaa mitä tälle voisin tehdä ja ollaan koitettukin, ehkä tää on vaan sitten tätä että jatka samaan malliin niin asia paranee toistoista. Siis leikitään paljon enemmän, treenit superlyhyiksi ja tosi innostaviksi. 


No nyt tuli taas tällanen manausteksti, mutta kyllähän tuo nyt ihan kivasti tekee monta asiaa ja moni asia onkin hyvin ja parantunut aiemmasta, mutta.... Ja siis jos ulkopuolinen tavallinen treenaaja näkee Novan, niin ei se mitään ongelmaa varmaan voisi edes kuvitella. Mutta vaikka motivaation kanssa välillä ongelmia onkin, niin suren samalla jo sitä, etten mistään ikinä voi saada näin ihanaa koraa. 

2 kommenttia:

  1. Jos tuntuu siltä että haluaisit treenata enemmän kuin mitä Novalle sopii, niin meiltä voit saada innokkaan treenikaverin lainaan! Noin osaaviin käsiin uskaltaisin meidän Rasmuksenkin antaa :) (oma osaamiseni kun ei toko-puolella ole mitenkään huippua, ja välillä harmittaa että hyvä koira "menee hukkaan")
    ...mut ymmärrän kyllä et kyse taitaa olla enemmänkin siitä et haluaisit oman bortsulaisesi kanssa harrastaa; koiran ehdoilla on vaan yritettävä mennä... Etteköhän te vielä löydä sen kultaisen keskitien noissa treeneissä niin että molemmilla on hyvä mieli tehdä ja paukkuja riittää sopivasti!

    VastaaPoista
  2. Sanna joo osaamisesta en tiedä mutta intoa ainakin on :) Novan kanssa on varmaan 100 kertaa helpompaa ku Rasmuksen, mä en pysyis sen vauhdissa mukana ;)Tokoa voidaan tehä mut agiin en kyllä sen kanssa lähe :D Se varmaan menee niiiiiiin lujaa!

    VastaaPoista