tiistai 30. elokuuta 2011

Maanantaina Nova oli Kotin Tanjalla fysioterapiassa. Koko oikea kylki oli kuulemma aivan jumissa ja sen seurauksena osittain myös vasen. En ole huomannut, että se oireilisi, Tanja sanoi että ei ole ihan juuri tullut kun niin jumissa oli. Käsittelyllä saatiin kuitenkin auki lopulta ja nyt sitten kolme päivää ilman vapaana juoksemista ja treeniä. 

Se siitä viikon haasteesta, mutta ruokaa tarjoan nyt vain tuon puolet aiemmasta. Eilen Nelli pääsi Novan sijasta treeneihin, ja se oli niin onnensa kukkuloilla:) Se on niin innokas ja vielä kaikenlisäksi hyväkin. En ymmärrä miten se voi olla tuollainen, sillä sen kanssa ei todella olla tehty yhdenkään "oikean" opin mukaan, kaikki ollaan tehty vaan jotenkin (ja nyt ajatellen ihan täysin väärin) ja silti se on tosi hyvä :D Mummokoira Löllön kanssa on kyllä kiva tokoilla kun sillä ei ole enää mitään sääntöjä, se tekee aina 10 liikkeen vaikka mitä tekisi kun hänen säännöt sallii kaiken :)

Nova on ihan mahdoton kun sen kanssa ei olla treenattu. Tänään tuli tehtyä pikkutreeni vain kehupalkalla, testailin yksinäni koiratanssivaihtoehtoja ja nova tuli siihen sekoilemaan, käskin sen muutaman kerran pyöriä ja se oli ihan innoissaan :) eikä tarvittu muuta palkkaa kuin minä itse. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti