perjantai 23. elokuuta 2013

Koiratanssileirillä 16.-18.8.2013

Perjantai-iltana alkoi tanssileiri Kuralan Kartanotilalla. Ensimmäinen ilta meni mökkeihin majoittautumisessa, (huonekavereiksi saatiin Leena ja Rita) sekä koreografioiden pohtimisessa. Nova näytti ohjelmastaan ihan lopun, jossa tulee liian kiire. Kuitenkin sillä kerralla meillä oli aikaa vaikka muille jakaa, Nova ehti käydä pöllimässä yhden pallonkin jo kehän laidalta ja vaikka mitä. Joten ei siitä meidän "ongelmasta" sitten sen enempää sillä kertaa ;)



Koulutin leirillä ohjaajan liikkumista musiikkiin, oivaltavia temppuja, fs-siirtymiä ja palkkaamattomuutta. Kyllä opin itsekin kun jouduin miettimään noita juttuja. Palkkaamattomuus oli leirin ihan viimeinen juttu, siihen olisi ollut paljonkin annettavaa, mutta jäi vähän lyhyeksi kun koirat alkoivat olla jo vähän väsähtäneitä.



Leirillä myös kokeiltiin Doboa. Ohjeena oli, että pidä selkä tiukkana, näikö se meni?


Nova meinas et tarvitaan lisäpainoa. En käskenyt sitä tonne. Kyllä tuntu leirin jälkeen lihaksissa!



Noppis treenasi ristiaskeleita kaukana sivulla (Nadja) ja htm:n positioita (Leena) sekä vaihtoja (Susanna). Yhteensä neljä treeniä kuten kaikilla muillakin + Leena Piiran luento tanssikoiran ohjaajalle + koreografiapaja sekä Turun Messujen yhteisnäytös. Oli huiput opettajat ja ei voi muuta sanoa kuin että vaatii niin pitkäjänteistä, pilkuntarkkaa työtä. Opeteltiin koira väärinpäin oikealla puolella -seuraamista. Ensin namilla oikeaan paikkaan. Sitten et lähtee tulemaan oikeaan paikkaan ite, mutta käsiapu tulee vasta lopussa houkuttelemaan että lopun asento on täydellinen. Positioon hakuja paljon ilman käsiapuja kun oppii. Sitten vasta liikkumisia. Ne sitten ilman käsiapua. Toki jonkin verran voi koiralle opettaa lihaksiin "tavan kävellä näinkin", mutta pian namikädestä pois. Positio pitää olla vahva tässä vaiheessa. Poskitargetin käyttö mietinnän alle positiossa. HTM-siirtymisiä en ole miettinyt tarpeeksi (kuten en tätä ennen fs-siirtymiäkään), mutta loistavia juttuja opin siitä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, missä säilyy se "flow" ja mikä taas on töksähtävä vaihto. Laiskoja vaihtoja kannattaa välttää ja onko aina tarpeen vaihtaa ollenkaan?


(Yllä olevat kuvat Hanna Maines)


Kuva: Liisa-Ida Sorsa

Välillä tanssittiin myös lainakoiran kanssa huikeassa iltakisassa, mikä ei jättänyt ketään kylmäksi! Tässä tanssipartnerina Flow.

(Alla olevat kuvat Joanna Vuorilehto)


Ja tässä Sindy-pentunen. Onnittelut kisan huikealle voittajalle -Nadjalle!!! Siinä oli tyyliä kerrassaan.



Noppiskin pääsi kuvaan, silmät kiiluu mökissä :)

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti