sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Nyt päästiin kerrankin ja harvinaisesti halliinkin. Ensin tanssia ja sitten toisessa hallissa tokoa ja tokon pikkujoulut :)

Ja Noppis venyttelee edelleenkin takaosaansa, jee!! Tanssissa teki hyvänmielen treenit ennen kisoja, teki sulavasti eikä jumittanut kuten ennen hoitoa. Huusi kylläkin, mutta palkkaansa. Huusi myös seuratessa, mutta siinä hiljempaa, sellaista "protestoin kun nakkia ei tipu", enmaltaenmaltaenmalta. Vaikka paljon ollaan treenattu, silti liian vähän treenattu, hallissa.

Tokosta nyt ei ole paljoa kerrottavaa, eihän me siinä edetä puusta pitkälle, kun ei tavoitteellisesti mitään tehdäkään, ensi vuonna ehkä jätetään koko tokoilut ja tehdään sen sijasta tanhua ja opetellaan uusia temppuja, koska se on sata kertaa kivempaa. Hitsit, koiralle vois opettaa ihan sairaasti kaikkea hienoja juttuja! Tässä yksi esimerkki hienosta esityksestä, niitä on niin monta että menisi iät ajat niitä katsellessa!
http://www.youtube.com/watch?v=4d-og0lKeso
 Ei siinä ole mitään järkeä että teen tokoa "väkisin" koko ajan mielessä, että voisin käyttää koiran energian myös johonkin muuhun ja että jos nyt opetellaan tämä tokoliike, onhan siitä varmasti tanssissa hyötyä... Toisaalta, toko on tanssiin verrattuna niin selvää niin ohjaajalle kuin koirallekin, että kai sitä vois aina silloin tällöin tehdä vastapainoksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti