lauantai 22. joulukuuta 2012

Matkalla

Viimeviikonloppuna reissattiin siis Tukholmaan ja kyllä kannatti! Oli niin hienoa olla mukana. Nova stressasi aika paljon matkustamisesta, ennen kuin tottui. Kaikkein kamalinta siitä oli automatka vieraassa autossa mun jaloissa, matkaa huimat 5 kilometriä suunnilleen molemmissa maissa... Myös kämppäkaveri Lime oli siitä aluksi aika pelottava :)

Perjantaina oli siis treenit ja avajaiset. Olin oikein yllättynyt, että treeneissä Nova teki oikein superhyvin ja kaikki jännitys siitä katosi! Kaikkien maiden koirat tekivät yhtä aikaa, mutta Novaa ei haitannut yhtään, se taisi vaan todeta olevansa kuin kotonaan tuollaisessa häiriössä.

Lauantaina oli joukkuekilpailut, ja silloin ratkottiin samalla sunnuntain finaaliin menijät. Oli niin sairaan kivaa päästä tekemään, Novakin vaan halusi joka suunnasta aina kehään missä ikinä liikuttiinkin :) Sinne se kovin veti, ilmeisesti oli mieluinen paikka! Joukkueessa oli siis neljä koirakkoa, ja meidän vuoro oli kolmansina. Esitys oli ihan mahdotonta räpeltämistä, vaikka mua ei jännittänyt yhtään. En kuullut yhään koska musiikki alkoi, aloitin vaan ihan tuurilla kun ajattelin että musiikin oli pakko jo olla alkanut. Nova haukkui paljon. Kaikesta huolimatta Suomen joukkue sai hopeaa ja me ja Sini Sonicin kanssa päästin sunnuntain finaaliin.

Sunnuntaina aamulla tein hotellin käytävällä muutaman liikkeestä maahanmenon, koska Nova ei sitä tehnyt lauantaina (vaikka käskytin tosi selvästi), meni ok. Odotin vaan kovin että päästäisiin tekemään, koska se oli niin kertakaikkisen hienoa olla siellä. Novakin kiskoi taas pääsyä kehään vaikka muuten ylihelppo matkalainen olikin. Sunnuntain esitys meni muuten paremmin, mutta nyt Nova haukkui koko ohjelman läpi. Ei vinkumista, kiljumista tmv vaan kunnon haukkumista mikä siis ilmeni ensimmäisen kerran messarissa. Eikä liikkeestä maahanmenoa taaskaan! No, aika paljon tuli kaikkea muutakin pientä, mutta olen tosi onnellinen että Nova kykeni tekemään ylipäätään yhtään mitään, koska automatkasta se oli jo niin koomaantunut, että ajattelin sen vain seisovan kehässä. Yritin vain rauhoitella sitä esityksen aikana, muttei mitään tehoa. Nova haukkui myös ihan perus juoksemisten aikana missä ei ole ikinä aiemmin edes vinkunut, se kävi nyt niin kuumana. Varmaan matkan stressiäkin purki siten. (Eikä ole kauaakaan kun olin vielä ihmeissäni miten saan tähän koiraan virtaa...) Haukkumisesta lähti ihan sairaasti pisteitä, mutta oltiin lopulta seitsemänsiä!

Nyt vaan tarvis keksiä jotain tohon haukkumiseen... niin, helpommin sanottu kuin tehty. Enpä ole ainoa joka tämän ongelman kanssa taistelee. Ei kai sitten voi sallia yhtään ainoaa vinkunaakaan. Kuinkakohan monta kisaa menee keskeytyksellä ensivuonna jos tälle linjalle lähdetään. Kisoilla ei väliä jos ongelma ratkeaisi, mutta luulen ettei se ihan tuolla ratkea. Eikä komentamallakaan.

Niin kisoihin palatakseni, Sini ja Sonic voittivat freestylen Pohjoismaiden mestaruuden!!!Huippua! Ja Suomen mahtava HTM-joukkue otti koko potin kotiin myös, joukkuekulta ja kaikki 4 ensimmäistä sijaa Suomelle!!! Kyllä kelpasi tulla kotiin uusien ideoiden ja oman Noppis-mestarini kanssa!

Tuolla kaikki esitykset videoituna:
http://new.livestream.com/dog-sports/StockholmHundmassa
Nova mm. toiseksi ylimmässä videossa 14:30

1 kommentti:

  1. Jee, hyvä Nova! Kyllä teistä vielä mestareita tulee. :) Kohti seuraavia haasteita!

    VastaaPoista