perjantai 23. maaliskuuta 2012

2.4 Noppis sitten menee kastroitavaksi.

Eilen käytiin agilityilemässä möllikisoissa ATTllä. Rata oli meille aivan liian vaikea, en ole niin vaikeaa rataa koskaan edes varmaan nähnyt :) Kun päästiin tutustumaan rataan, olin ihan sormi suussa, kun en löytänyt edes esteeltä toiselle. Ei puhettakaan että olisin voinut suunnitella jotakin ohjauskuvioita, sillä yritin vain opetella missä järjestyksessä rata menee...

No, siinä muutaman koirakon katsottuani rata alkoi hahmottua, ja ohjauskuvioitakin sieltä selkiintyi päähäni. Lähdin radalle varmempana mitä osasin odottaakaan. Rata meni meiltä kuitenkin enemmän kuin penkin alle. Alussa Nova varasti kolme kertaa. Eka rima putosi. Sitten se lähti niin lapasesta ettei mitään järkeä. Se ei kuunnellut yhtään vaan mennä kaahotti sinne tänne. Yritin rauhoittaa sen pysähtymällä mutta ei kun se menee vaan eikä meinaa. Kontakteilla se yritti säätää. Kepit olivat meille nyt ekaa kertaa tosi vaikeat ja niitä jankattiin neljä kertaa kun lintsasi aina lopun. Keppien loppu oli sellaisessa estehässäkässä, että se oli niin vaikea, eikä siksi osattu. Loppu mentiinkin sitten aika suoraan maaliin.

Novasta on tullut nyt ihan ylivirtaisa, mä en enää tiedä mitä ajatella kun olen sitä lahnaksi haukkunut ja nyt sillä on ykskaks joka lajissa kuppi nurin ??? Aksatreeneissä se on niin kertakaikkisen kuuliainen ja kiltti ja kisoissa se ei pysy yhtään käsissä, se on kerta kerralta mahdottomampi!! Hurja!

Ennen kisoja oltiin Hittiksellä. Tehtiin tansia palkatta. Palkkaamattomuutta ollaan tehty nyt kaikki treenit eli joka päivä. Nova selvästi kuumuu ja stressaantuu kun ei tule palkkaa ja nyt Hittiksellä meni taas ihan yli vaikka teen pienissä pätkissä. Tietyissä liikkeissä se ei kestä yhtään kun alkaa heti huutaa, tietyissä esim seuraaminen, se on ihan hiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti