Tämähän nyt tarkoittaa sitä, että Novalla olisi pisteiden valossa oikeus sekä fs- että htm-maajoukkueisiin. Hakemusta en ole vielä lähettänyt, mutta molempia paikkoja tuskin vastaanotetaan jo ihan senkin vuoksi, että kahden kunnollisen ohjelman tekeminen ja hyvänä pitäminen ei täsmää siihen, miten paljon Novan kanssa pystyy treenaamaan.
Rin kävi tänään eläinlääkärissä molempien silmien silmätulehduksen vuoksi, mikä ei hoitunut kotikonstein. Painoa on mittarissa 11,5 kg. Ei palleja, vasemmanpuoleinen on hävinnyt kokonaan :( Ja ei, ei ole sisäsiisti vieläkään :D
Auran Nuuskujen pentukoulu loppui, Rimpula oli priimusoppilas, tietenkin :) Kurssi pidettiin ulkokentällä. Tuijan koirakoulun pentukurssi hallissa on vielä vähän kesken. Sielläkin Rin toimii loistavasti, pystyy olemaan koko tunnin vapaana toisten häiriössä. Kun tehdään niin tehdään ja kun ei tehdä, niin se makoilee odottaen vuoroaan. 24.5 ja 15.8 on Riitta Kivimäen tokopäivät. 11.6 alkaa Lentsun tokokurssi ja Rin pääsi mukaan lisäksi pentujen tavoitteelliseen tokoryhmään, mikä alkaa 3.8 (ehkä päästiin siks mukaan, kun laitoin perusteluksi miksi juuri meidän täytyy päästä, niin sen, että joka kurssilla pitää olla yksi silakka)! Tähän väliin mahtuu muutamat pentutreffit sun muuta kivaa mm. viikottaiset häiriötreenit kavereiden kesken. Eiköhän siinä ole pennulle ohjelmaa riittämiin :D
Mökillä. Rin juoksee ja juoksee ja juoksee. Nova makaa pienenä keränä kuusen alla kolossa peläten kaikkea, esim. rakentamisen ääniä. (Onneksi tietää sen tämän tavan, niin osaa etsiä sitä kuusten alta.) Nelli kaivaa kuoppia ja odottaa ruokatarjoilua.
Ihmisiä tuo rakastaa vähän liikaakin (toisaalta hyvä niin), on sellainen ilovispilä ketkupentu ja hyppii minkä ehtii jos päästää moikkaamaan. No, se on nyt tehotreenin alla, vaikka luulen, ettei ihan helpolla tämän asian kanssa päästä! Ovissa ja kadun ylityksissä on kyllä kolmikosta ehdottomasti taitavin, ja istuu heti ensimmäisenä tietäen, että näin kuuluu tehdä ja tulee esim kadun yli vasta luvan kanssa. Nelli on kuin asiasta ei olisi koskaan kuullutkaan ja Nova elää omassa hidastetussa maailmassaan, jossa jää seisomaan esim. jalkakäytävän reunalle vaikka puoleksi tunniksi tuijottaen tyhjyyteen tietäen, että tässä oli se tehtävä, mutta nyt haluan mieluiten vaan möllöttää :) On ne kaikki niin erilaisia ja omanlaisia, onneksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti