perjantai 13. syyskuuta 2013

huomenna taas Tampereelle

...mitäs muutakaan tekemään kuin tanssimaan :) Nyt on viralliset kisat tällä kertaa. Mahtavaa, että mahduttiin mukaan, sekös on aika tuuripeliä kun saman minuutin aikana tulee kymmenittäin ilmoittautumisia! No siinä meillä oli nyt tuuria, mutta onko huomenna?

Tuuria meinaan tarvitaan, vaikka tosi paljon ollaan treenattu ja tehty töitä. Ollaan tehty jos jonkinmoisia variaatioita ohjelmassa olevista liikkeistä (että pitäis itse kisaliikkeet olla helppoja), haluttuja ennakointia ja sen poistoja. Naksuttimesta on tullut ihan mun lemppari tän kesän aikana, vaikka aina sitä olen käyttänyt, niin nyt se on mulla koko ajan. Huippujuttu. Eri liikkeiden erilaisia viretiloja ollaan harjoiteltu. Esim. ihan jo pelkkä se, että mä kävelen takaperin, on Novasta niin jännää, että siitä nousee kauheet kierrokset, mikä on toisaalta musta tosi outoa kun en ole tottunut ihan vielä tällaiseen Novaan. No ei nouse enää -ainakaan kotona jos teen oikein. Paljon ollaan tehty myös "mitä jos" -treenejä eri liikeyhdistelmistä, ihan kuten tokossakin esim ruudun kanssa (mitä jos meneekin ruudun yli). Nyt on aika rauhallinen mieli tehdä ohjelmaa. Toisaalta, mikään ei ole niin varma kuin epävarma.

Mulla oli suunnitelmissa muuttaa ohjelmasta kohtia, mitkä ovat liian helppoja, tai niissä on jotain muuta kökköä. Päätinpä nyt sitten kuitenkin, etten koske mihinkään kuin vasta näiden kisojen jälkeen. Mitä sitä turhaan toisen päätä sekoittamaan enää yhtään enemmällä, ehtii sitä myöhemminkin.

Ainoa mikä mua nyt jännittää, on että osaanko pitää laatikon kantta oikeinpäin kädessäni ja saanko Novan pysymään huutamatta. 

On niin kiva lähteä kisaamaan. Tehdään mitä osataan ja jos ei osata niin sit treenataan lisää. Palkkaamattomuutta olisi itseasiassa pitänyt kyllä tehdä enemmän -taas. Koskakohan mä opin ton???? Treenit ovat ajoittuneet kuitenkin koko kesälle, joten mitään viimehetken panikointeja ei olla tehty -ei kyllä mitään kummempia valmistelujakaan vaikka ehkä ois kannattanut ;) Mä oon niin ajatellut sitä, et mitä me tehdään jollain tuloksilla, niitä tulee sit jos tulee. Jos se haluu juosta itsensä väsyksiin kisapäivää edeltävästi, niin sittenpähän juoksee ja nauttii elämästään. Mulle on oikeestaan ihan sama mitä pisteitä me saadaan huomenna, kunhan Noppiksella on kivaa ja hyvä olla. Ainakin joka treeneissä meillä on ollut kivaa ja joka treenin jälkeen mä aina sanon sille että kiitos kun tulit mun kanssa treenaamaan.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti