sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tokoilo!

Tänään tokointo käväisi kylässä sen ajan mitä ulkona märässä tehtiin oikein kunnon tokoa. Metallinoutoa piitkän tauon jälkeen, vietiin kapula yhdessä ja heti toi mulle tuhatta ja sataa monta kertaa peräkkäin! Oiskohan vihdoin mennyt perille tauon aikana? Seuraamista pikkupätkiä, hienoja. Jaa..mitäköhän muuta tehtiin. Ei kauheesti.

Sisällä ollaan temppuiltu. Jalkojen nostoja, ne on vaikeet. Veera heitti idean ristikkäisten jalkojen nostelusta vuoroin, ihan äärimmäinen temppu, lisäksi ongelmana näkeekö tuomari että oikea takatassu + vasen etutassu nousevat yhtäaikaisesti? Ehkä en lähde tähän ollenkaan...

"Tao" alkaa hahmottua eli mun edessä olo siten, että molempien katse samaan suuntaan. Tähän lisätty ristiaskeleita vasempaan, tosi tosi vaikea, mutta onnistuu jo. Siis sama kuin se "front" ristiaskeleet edessäni vastatusten, nyt vain koira toisinpäin.

Nova osaa kääntyä tuohon tao-asentoon nyt myös jo vähän kauempana musta, lähtee vain helposti pakittamaan sieltä kaukaa mua kohti ja jalkojen välistä selkäni taakse. En oikein tiedä vielä haluanko kääntyvän "taon" että se pysähtyy sinne kauas, vai ainoastaan tuon, että se kääntyy ja saa lähteä heti pakittamaan mua kohti. Nyt olen vielä palkannut kääntyvästä ja  pysähtyvästä heittämällä namin sinne sen eteen.

Nelli harrastaa juoksuaikoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti