perjantai 14. lokakuuta 2011

viikon päivitystä

Mitäs me ollaankaan tehty.....koiratanssia aika paljon, näin yhden niin hienon htm:än että pakko sitäkin lajia oli alkaa tekemään, vaikka olen aina vannonut ettei tehdä kuin freestyleä. Nova on kuitenkin näköjään alkanut tykätä seuraamisesta, joten miksikäs ei :) Ollaan tehty "heel" =seuraamista oikealla puolellani mutta siten, että molemmat katsoo eri suuntiin, mun oikea jalka ja novan oikea lapa vieretysten. Ja sitten "back" = mun takana sivuttaissuunnassa, kun katson oikealle näen nenän ja vasemmalla näen hännän. Ja vartalon tunnen pohkeissani. Tämä back alkaa jo toimia, heel on ihan sairaan vaikea, siis aivan sairaan vaikea vaikka Nova sitä tekeekin jo ihan kivasti. Tässä myös yksi uusista tempuista joka väsättiin laatikkotemppujen pohjalta.




Agilityssä käytiin pyörähtämässä möllikisoissa kun oli vähän pakko muistuttaa tämäkin laji mieleen, ja ei voi kyllä mitään kivempaa olla kuin mennä tuon kanssa. Moni kohta meni tosi hyvin, muutamassa ohjasin huonosti. Alussa meni putken sijasta kepeille muttei pahemmin lähtenyt koira lapasesta :) Nyt huomasin, että oikeasti kaikki virheet johtuu mun huonosta ohjauksesta, mutta on se silti kisoissa ihan eri koira kuin treeneissä. Sukuvika:) No ensi sunnuntaina viralliset kisat, kaksi agirataa. Hyppärille en ilmottanut lainkaan.

Toko on sujunut ihan surkeesti kaksi viimeistä keskiviikkokertaa, olen ajatellut sen johtuvan siitä että ollaan tehty vain koiratanssia ja toko ollut vähän jäähyllä, siis siten ettei joka päivä olla tehty. Tänään kuitenkin Kupittaalla Nova oli aivan innoissaan ja teki ihan sata lasissa! Sain sen hyppimään, piippaamaan, haukkumaan ja jopa puremaankin mua, voiko Novan ohjaaja onnellisempi olla siitä :) Luoksetulon stopit tosi hienot, seuraaminen ja jäävät hienot...no, kaikki vaan onnistui. Ja tämä vasta kivaa tokoilua onkin kun ongelmat ratkeavat sillä että toteaa ettei se olekaan ongelma. Näin kävi ruudun kanssa. Kiitos taas Lentsu! Ei lähtenyt vire eikä lepäilty juuri lainkaan, silti mä oisin tehny vielä vaikka mitä kun toiset jo lopettivat!  Meinasin saada syvän trauman loppulenkillä kun kettu melkein söi Novan, tai no ei nyt ihan, ei se ehkä ees nähny meitä, mutta onneksi treenikavereiden pikapsykoterapiatuokio sai mut taas elävien kirjoihin :D

Nelli on ihan vauhko tekemään mitä vain, se on taas päässyt tokoilemaan ja nyt väsätään kaukoja kasaan josko vaikka sinne kisoihin sitten kuitenkin......Se on niiiiin onnellinen päästessään tekemään mun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti