Viikonloppu vierähti tsekkiläisen koiratanssigurun Vanda Gregorovan koulutuksessa Kuralan kartanotilalla. Majoituttiin isossa mökissä, jossa Novan kanssa oli totuttuun tapaan erittäin helppoa olla isonkin koiralauman keskellä. Saatiin kivoiksi huonekavereiksi Hanna, Iita ja Peppi.
Tässä yksi Vandan ja hänen australianpaimenkoira Brandyn esitys:
Täällä hänen kotisivut:
Perjantaina esitin uutta ohjelmaa, jossa siis ei ollut valmiina oikeastaan muuta kuin musiikki. Lauantaina treenattiin omalla vuorollamme ääntelyongelmaan puuttumista (mitä nyt ei saatu oikein esille, sehän on kisatilanteiden juttu), spin-tempun vinouden ratkontaa sekä kaukoliikkeitä ilman kohdetta mihin koira lähetetään. Enemmän voisikin alkaa tosiaan tehdä liikkeitä, jossa koira tekee liikkeitä ilman apukohteita. Nova oli tapansa mukaan hirmuisen taitava ja paras treenikaveri mitä toivoa voi. Vanda kertoi heidän maansa tavasta valioitua, mikä kuulosti todella vaikealta. Lisäksi varsinaisia koiratanssikisoja heillä oli vain muutamia vuodessa, mutta lähes viikottain oli tasokokeita, jotka olivat vähän niin kuin tokokokeita, joissa tehtiin ennalta määrättyjä kaikille pakollisia temppuja. Vastausta siihen, miten Vanda saa omat koiransa tekemään niin uskomattomalla tavalla töitä, en saanut.
Opin kurssilta, että Suomessa osataan ihan valtavasti, ja sitä osaamista pitäisi paremmin käyttää hyväksi. Toivoisin myös, että koiratanssijat saisivat neuvoja tokopuolen viisailta esim. juuri vireasioihin. Itse olen saanut tokokavereiltani, etenkin Elinalta ihan parhaat avut tähän lajiin. Mulla ei ole koskaan ollut ongelmia opettaa temppuja koirilleni, ongelmat ovat siinä, ettei mulla ole mitään mielikuvitusta keksiä ohjelmia, teemoja tai rekvisiittoja. Onneksi mulla on Novan kasvattaja Sessa, joka aina niin avuliaasti jaksaa ideoida mitä rekvisiittaa ikinä keksin pyytääkin. Perfektionistinen luonteeni tulee esiin siinä, että ohjelma pitäisi heti olla täydellinen. Sellainen, jolla voisi mennä vaikka MM-kisoihin. Asia, mikä harmittaa itseäni enemmän kuin paljon ja minkä vuoksi uusien ohjelmien tekemisessä menee ikuisuus. Mutta pitää vaan ottaa huomioon se tosiasia, että Nova tekee rajoitetusti selkäongelmiensa vuoksi. Vaikka se osaa kovin paljon, on paljon liikkeitä, joita ei voida tehdä lainkaan. Toisaalta, tämä laji antaa mahdollisuudet tehdä liikkeitä hyvin monen tyyppisesti. Siksipä olen nyt alkanut opettaa fyysisesti helppoja, mutta aivotyötä vaativia liikkeitä. Leiriltä sain potkun tähän, masentuneena vaan sanoin, että teen noita vanhoja niin kauan, että Nova ihan varmasti ne joskus pystyisi myös tekemään kisoissa. Näinhän olen tähän saakka tehnytkin, nyt ei olla ikuisuuksiin opeteltu mitään uutta (tässä lajissa), koska olen halunnut varmistaa, että Nova todella osaa pyytämäni asiat. No, se todellakin osaa, mutta ne ei silti onnistu aina. Pakko vaan uskoa, että tässä lajissa se ei vaan mene niin, että hinkkaamalla saisi täydellistä. Kisa kisalta vanha ohjelma menee huonommin, enkä itsekään jaksa sitä enää. Mutta kun ei ole uuttakaan, en saa sitä tehdyksi vaikka olen kovin yrittänyt. Eikä se toisaalta väkisin tekemällä tulekaan, sitten pitää vaan odottaa sitä inspiraatiota.
Leirin jälkeen Johanna ystävällisesti auttoi ideoimaan ohjelmaa, ja sain kovan innostuksen lähteä viemään sitä eteenpäin. Pattitilanteessa ei pääse yksin mihinkään suuntaan, mutta kuinka muutama idea saa tilanteen laukeamaan, ja nyt kovalla innolla eteenpäin. Onneksi tanssiporukka on aina niin avuliasta.
