torstai 13. elokuuta 2015

Silakka SiljaLine ja muita tarinoita


Kuvat: Lentsu Välimäki

Pojat pääsivät kokeilemaan jotain uutta: http://bctwist.blogspot.fi/2015/08/vepee.html
Oli hauskaa! Noppis on päässyt vepeilemään muutaman kerran aiemminkin ja oli hyvin pätevänä. Rimpulakin laittoi työmoodin päälle ja Herra Silakka SiljaLine oli aina välillä jopa hallinnassa (ehkä mä olin ainoa joka sen nanosekunnin hallintahetken huomasi, mutta silti :D ) Siinä tuli myös mun kesän ekat (ja vikat?) uinnit!

Uimassa ollaan paljon käyty, ja Rinin kanssa tehty hallintaa joka kerta. Nyt se tulee vedestä pois pyynnöstä (juu, naurakaa vaan siellä kun en saanut koiraani pois tuntiin kun se lipui vedessä kuin SiljaLine ja ui vaan kauemmas kun hain sitä...mua ei kauheesti naurattanut). Malttia ennen uintia, välissä ja lopussa pieniä hetkiä. Onhan se kierroksilla, mutta tää riittää nyt mulle, että se pystyy kuuntelemaan. Kasvattajalta ja pentuesisaruksilta oon saanut niin hyvät vertaistuet, etten jaksa enää stressata Rimpulan viirausten kanssa. Uskon, että nää menee tästä aika moni ihan ajallaankin vaan. Sitäpaitsi näin vastikään yhden _ihan oikeasti_ todella hankalan pennun, sepä pisti vähän omat arvot taas uusiksi. Sisällä Rin on todella rauhallinen ja valtavan kiltti, pitkän työpäivänkin jälkeen se vaan nukkuu jos mitään ei tehdä. Mutta jos sille erehtyy jotain sanomaan, se innostuu kovasti ja tulee pussaamaan korvat märäksi koska hän rakastaa niiiiiin kovasti!!

Rinin hampaan röntgenkuvassa todettiin muutoksia juuressa, ja päädyttiin varaamaan hampaanpoistoaika 8.9. Siitä tuleekin sitten parinviikon sairasloma lapselle. Oli kyllä niin surkeaa poikaa rauhoituksen jälkeen eilen, ettei tosikaan. Itkuhan siltä pääsi ja pissat alle kun ei jalat menneet kuin ristiin rastiin illalla kotona.

Tänään treeneissä oli jo duracellpupu elämänsä kunnossa. Ja oli ollut näköjään kunnossa jo päivälläkin yksinollessaan kun oli vähän protestoinut lauleskelemalla yksinoloaan mitä nauhurilta kuuntelin. Pitkän aikaa on ollut jo ihan rauhassa ja hiljaa yksinolot. Oli meinaa jätetty yksin suljettujen ovien taakse, koska nyt on jo tullut kaikkien meillä olevien porttien yli ja Novan luokse jos pääsee, niin Nova on niskat raadeltuina (Rin retuuttaa siis Novaa todennäköisesti koko päivän), joten eipä ole kauheesti vaihtoehtoja. Siinäpähän sitten protestoi, oma valinta :D

Niin, treeneissä Rin on kyllä niin huipputyyppi etten ole koskaan osannut tuollaisesta edes haaveilla. Ensin meinasi rähistä niskakarvat pystyssä treenikaverille saapuessamme, mutta kun huomasi mitä ollaan tekemässä, niin käyttäytyi kuin ihmisen mieli ja oli niiiiiin hyvä kuten aina. Tehtiin ensin katsekontaktin vahvistamista häiriöin ja seuraamista eri suuntiin. Peruuttamisessa opetettava nyt, että ensin peruutussanalla nousee vaan seisomaan ja sitten molempien focus eteen etupalkalla. Kaukoissa oli pätevänä, istumiseen lisäilin nyt pientä käsimerkkiä kun se on tarjoamisen kautta tehty sille. Parasta kuitenkin, Rimpula kykeni olemaan jotenkuten, vaikka muut treenasivat vuorollaan, eikä häkki heilahtanut kertaakaan. Hyvänen aika, tuleeko siitä järkevä sittenkin?!?! Kesken treenauksen tarjosi itse heti rauhoittumista maassa ja oli oikeasti rentona, jos mä jäin miettimään jotain enkä antanut sille tehtävää. Ei sähellä koskaan tuollaisessa tilanteessa mitään ylimääräistä. Se on niin viisas!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti