lauantai 25. helmikuuta 2012

Hittiksellä tanssimassa

Tänään oltiin Sessan kanssa Hittiksellä tanssimassa. Meinattiin joutua mölleihin Neran kanssa kisaavien luokkaan, koska minä olen aiemmin kisannut toisen koiran kanssa. Onneksi saadaan osallistua mölleihin, sillä mölliluokka on todellakin meille se oikea tällä hetkellä (saatiin siksi koska Nera ei ole oma koirani). Tänään Neran kanssa sujui poikkeuksellisen hyvin. Tai sitten me ollaan vaan kehitytty :D Treenien jälkeen muistin, että kamerakin oli mukana. Onneksi Nerasta ei virta lopu kesken ja tehtiin ohjelma vielä kerran joka saatiin videoitua. Siinä Nera versioi muutaman kohdan siten, että osa tempuista jäi kokonaan tekemättä, mutta ei haittaa ollenkaan. Ohjelma on joustava, ja tehty sellaiseksi, että jos Nera alkaa keksimään omiaan, niin sille on varaa. Pyörimisiä se ei ole kuuna päivänä noin hienosti tehnyt, se kuunteli!!! Normaalia Neraa olisi pyöriä sekaisin molempiin suuntiin kuuntelematta yhtään mitä sanon sille :D Tässä Nera 7 kk: (vai oliko se 7v....)

(Videosta kuulemma puuttuu äänet (vaikka mä kuulen ne varsin hyvin). Äänellä varustettu video tulossa.)




Nova teki kisaohjelmaansa ekaa kertaa musiikin kanssa muualla kuin olohuoneessa. Siis toisin sanoen ensimmäistä kertaa muuta kuin yksittäisiä temppuja. Siihen nähden Noppis teki hienosti. Mä olen kyllä toivoton kun en ikinä opi, ettei kisoihin voi mennä tällälailla treenaamatta. No, jos miettii että me nyt kuitenkin ollaan ylipäätään menossa näin extempore ja mä nyt taas teen yhtään mitään tuon koiran kanssa niin kaikki on plussaa. Nova oli tänään elämänsä kunnossa, olin varannut sille lihapullia, joita se rakastaa yli kaiken (muista perusnameista se ei niin välitäkään). Hittiksestä paikkana se tykkää ja kun oli vielä koirakaverit kilpailuttamassa treenivuorosta, Nova teki tänään ihan valtavalla innolla (ERITTÄIN poikkeuksellista). Kotona se ei enää halua reenata mun kanssa lainkaan. Olen yrittänyt antaa sen olla tosi vähällä treenillä, mutta sekin vähä mitä tehdään niin ei Novaa juuri kiinnosta jollei ole joitain erityisiä herkkuja palkaksi. Ja näitä erityisherkkuja en ole viitsinyt kylvää, ettei nekin menettäisi tehoaan.....Ei ole oikein mitään millä saisin siihen intoa, kun lelullakaan se ei leiki "hullun lailla". No, tänään Nova oli jokatapauksessa ihan huippuhyvä koska sen mielestä tekeminen oli kivaa!!!

Sessa kuvasi yhden reenipätkän, joka kokonaan tässä alla. Mulla yllätys yllätys lihapullat kädessä ja vaihtelen niiden paikkaa kädestä ja taskusta toiseen, ja siksi välissä aikamoisia katkoksia. (Tästä myös äänellinen versio tulossa, jollei joku tämän ääniä kuule kunnolla):

2 kommenttia:

  1. Nera on ihanan intomieli ja Nova tosi taitava. Näytti tosi hauskalta toi käsien välistä pujottelu ja siitä hyppy selän yli. :)

    VastaaPoista
  2. Nera tosiaan on enemmänkin kuin ihanan intomieli, miten hyvin sanottu!

    VastaaPoista